tiistai, 29. huhtikuu 2008

Pyyntö

Voisitteko ihmiset ystävällisesti jättää kommenttia?

olisin iloinen myös kielteisistä kommenteista, ainakin tietäisin lukeeko tätä kukaan

perjantai, 18. huhtikuu 2008

sanojen syöjä 18.4.08

niinpä niin, sanoin aiemmin että olen luopunut televisiosta mutta siellä on pöydällä uutuuttaan kiiltelevä töllötin. lupaukseni rikoin, maine meni mutta kunnia säilyy sillä omaa tietokonetta en tule ikinä hankkimaan, tai no (koputtaa puuta).siinä taas nähtiin että ei koskaan pidä mennä lupaamaan asioita jollei niitä pysty pitämään.

nokialla on kaksi ihmistä kuollut luultavasti saastuneen veden takia mutta hei, onneksi isä ei kanna kaunaa

 

the gem was born from gods blod,

the gem was raised in angels light.

He gomes whit brave,

he gomes whit light

and ends the evil of all gind

lauantai, 15. joulukuu 2007

näin nokialla (15 joulukuuta 2007)

nokian vesitilanne ei ole parantunut, kenties jopa päin vastoin. vettä jaetaan kauppojen pihoissa mutta kaikki eivät pysty sitä hakemaan, vettä ja käsihuuhdetta jaetaan kerrostalojen asukkaille mutta ne jätetään ulkopuolelle jolloin joku vie ylimääräisiä pulloja, eivätkö sikäläiset ymmärrä että se on varkaus.

 

onnekseni asun nokian alueella jonne ei tämä vesiskandaali yllä.

 

 

The gem was born from gods blod,

the gem was raised in angels light.

He gomes whit brave, he gomes whit light,

and ends the evil of all gind

keskiviikko, 26. syyskuu 2007

ystävyys

....Ystävyys on tärkeä asia, ystävät pitävät meidät liikkeellä ja auttavat kun tarve on suurin.

                            " Ystävä", joku joka tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua sittenkin

mutta kuten sanonta kuuluu, "Pidä ystäväsi lähellä mutta vihollisesi lähempänä, joten tässä jotain vihollisilleni siellä maailmalla

 

                                 http://www.friendshipland.net/ilikeyou.swf

 

 

 

 

the gem was born from gods blod,

the gem was raised in angels light,

he gomes whit brave, he gomes whit light,

and ends the evil of all gind !

 

sunnuntai, 2. syyskuu 2007

vanha ois kelvannu 2.9.07

ookei, digilähetykset on alkanu ja televisio toimivuus heikentyny, mutta who cares? siis jos ei tykkää digi boxia ostaa ni ei osta, itekki oon luapunu töllöttimestä jo aikoja sitte; enne ku analogiset ees loppu. kyllähä mul boxi oli mutta eipä sitä tuu muutenka katteltua, saapaha luettua välillä, jos vaikka sais ton ekan kirjanki luettua vihdoi viimei loppuu.

ja sitten täää "kualemaa ennustava kissa" juttu. kaikki o varmaa kuullu tästä kissasta joka kulkee sairaalassa ja ennustaa kualemaa? se menee "kuolevan luo ja se poistuu muutaman päivän sisällä, no nyt on selvinny miten se kissa tietää; OSA POTILAISTA ON ALLERGISIA KISSOILLE. kuka tahansa osaa ennustaa kuoleman, jos sattuu olemaan MURHAAJA.

ilmoitus kaikille murhan himoisille, menkää ja ennustakaa kuolemaa.

 

the gem was born from gods blod,

the gem was raised in angels light,

he gomes whit brave, he gomes whit light,

and ends the evil of all gind !